Autojoukkojen Keski-Suomen kilta

Killan kalusto on kasvanut myös kenttäkeittimellä eli soppatykillä. Kuva 23.2.2021

Kilta osallistui Saarijärvellä kuvattuun Pelkosenniemen taistelusta kertovaan elokuvaan omalla ja kiltalaisten kalustolla.

Kiltaveli Juha Vimpari lähdössä elokuvan kuvauksiin

Pelkosenniemi 1939-unohdettu taistelu” kuvauksissa. Kuvaukset toteutuivat pääasiassa nyt tammi-helmikuussa ja killan puolesta niissä oli mukana Opel Blizt sota-ajan aseineen ja varusteineen, kiltaveli Pekka Salosen Ford DeLuxe 1939 henkilöauto, kiltaveli Markku Lyhty Harley Davidson ja sivuvaunu sekäkillan kenttäkeitin.

Pelkosenniemi 1939-unohdettu taistelu” kuvauksissa. Kuvaukset toteutuivat pääasiassa nyt tammi-helmikuussa ja killan puolesta niissä oli mukana Opel Blizt sota-ajan aseineen ja varusteineen, kiltaveli Pekka Salosen Ford DeLuxe 1939 henkilöauto, kiltaveli Markku Lyhty Harley Davidson ja sivuvaunu sekä killan kenttäkeitin.

Pelkosenniemi 1939-unohdettu taistelu” kuvauksissa tammi-helmikuussa, killan Opel Bliz sota-ajan aseineen ja varusteineen

Kiltaveli Juha Vimpari sotaelokuvan kuvauksissa.

Kiltaveli Pekka Salosen Ford DeLuxe 1939 sotaelokuvan kuvauksissa

kiltaveli Markku Lyhty Harley Davidson ja sivuvaunu

Yllätysonnittelukäynti killan iskuporukalla Korhonen OY 70 vuotta 1.5.2021. Annikka ja Seppo Korhosen mökille Nurmijärven rantaan.

onnittelukortti sivu 1
onnittelukortti sivu 1
onnittelukortti sivu 2
onnittelukortti sivu 2
Korhonen Oy porukka ja Opel Bliz. Vastaava oli käytössä firman alkuaikoina 70 vuotta sitten

Talkoot Risto Höylän luona heinäkuussa 2021

Silta varaston vinttiin on uusittu.
Silta varaston vinttiin on uusittu.

Uusimmat kommentit

22.01 | 21:36

Blitz 3t

22.01 | 21:35

Do you have some parts for Blitz 3

01.02 | 08:44

Kiitos. :) Työ jatkuu, nyt on toiminut puukaasullakin muutaman kunnia...

31.01 | 12:22

Konjakillako se ekaksi käynnistettiin ??